Jyväskyläläiset nuoret yrittäjät pääsevät Slushin päälavalle – idea sai alkunsa JYPin pelistä

Keskisuomalaisen verkkolehti torstai, 12.11.2015

Slush

Binsterin nuoret yrittäjät voittivat UltraHack-tapahtuman viime viikonloppuna.
15:38
Helsingissä parhaillaan käynnissä olevaan teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushiin matkaa Jyväskylästä nuoria yrittäjiä. Start up -yritys Binsterin yrittäjät pääsevät torstaina pitchaamaan eli pitämään myyntipuheen omasta liikeideastaan, Tiimfysta, Slushin päälavalle.

Slush on uusien, tulevaisuuden start up -yritysten nostattamiselle omistettu tapahtuma.

Idea projektiin syntyi JYPin jääkiekkopelissä viime keväänä. Kaikki projektissa mukana olevat ovat innokkaita urheilun seuraajia, joita ärsytti se, miten vaikeaa monen urheilulajin ja liigan seuraaminen on. Siten syntyi Tiimfy, jossa kaikki tiedot ovat yhden katon alla ja urheilun seuraaminen on helpompaa.

– Kaiken seuraaminen erikseen on niin pirun vaikeaa. Tiimfy on siis kokonaisvaltainen palvelu urheilun seuraamiseen, kertoo yrityksessä mukana oleva Joona Taskinen.

Slushin päälavalle ei jokainen nuori yrittäjä pääse: esimerkiksi kaikki Tiimfyä tekemässä olleet tiimiakatemialaiset ovat kolmannen vuoden opiskelijoita.Tiimiakatemialaiset voittivat viime viikonloppuna osuuden UltraHack 2015 -tapahtumasssa, ja pääsevät täten kilpailemaan päälavalle koko Slush Hacksin voitosta. Kisan palkinto on 20000 euroa sekä runsaasti näkyvyyttä.

Nuorten yrittäjien tavoite on nyt saada rahoitusta projektille ja tuoda se käyttäjille testaukseen mahdollisimman pian.

– Ensin hoidetaan Slush mahdollisimman hyvin, Taskinen toteaa.

Mainokset

Tiimiakatemialaiset puolustavat kouluaan – rohkeutta ja verkostoja (KSML 22.9.2015)

1707199_

Tiimiakatemialaiset Aino Saalamo, Aku Oikari (vas.), Tiina Lindroos ja Ibrahim Sekersöz eivät allekirjoita rehtorinsa lausuntoja, vaan puolustavat yrittäjähenkistä koulutusta.

Keskisuomalainen kertoi pari viikkoa sitten (5.9.), että opiskeluun Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiassa tulee tänä syksynä muutos. Opiskelijat aloittavat vuoden kestävillä liiketalouden yleisillä opinnoilla, jonka jälkeen he erikoistuvat 2,5 vuodeksi yrittäjyysopintoihin.

Rehtori Jussi Halttusen mukaan Tiimiakatemian ongelmana on ollut se, että perusopinnot ovat jääneet roikkumaan ja opinnäytetyön laatu on ollut vaihteleva. Halttunen sanoi lehden haastattelussa, että myös kirjanpito-osaaminen on jäänyt monelta puutteelliseksi.

Väitteet tyrmistyttävät opiskelijoita

Tiimiakatemiassa opiskelevat ovat tyrmistyneitä rehtorinsa väitteistä.

Neljännen vuoden opiskelija Aku Oikari sanoo, että lausunnoista jäi ikävä olo.

– Tuleville asiakkaille voi tällaisten lausuntojen jälkeen muodostua sellainen kuva, että Tiimiakatemiassa opiskelevat eivät olisi päteviä.

– Kuitenkin esimerkiksi meidän Osuuskunta Idealeka on tehnyt tänä vuonna 300 000 euron liikevaihdon, ja olemme kaikki 13 yrittäjää työllistäneet itsemme kesän ajaksi, Oikari kertoo.

Samassa osuuskunnassa neljättä vuotta opiskeleva ja työskentelevä Ibrahim Sekersöz korostaa, että ihmiset oppivat eri tavalla, ja Tiimiakatemia on yksi tapa opiskella.

– Haemme teoriatiedon oppikirjoista, etsimme itsenäisesti asiakaskontaktit ja luomme osuuskunnan säännöt, esimerkiksi miten jaamme tuotot.

Rohkeutta ja mahdollisuus verkostoitua

Myös valmistunut tiimiakatemialainen, Tiina Lindroos, korostaa itsenäisen oppimisen merkitystä.

– Tiimiakatemiassa opitaan käytännön kautta vain niitä asioita, joita työssä tarvitaan. Ei mitään turhaa.

Lindroos opiskeli vuoden Tampereen ammattikorkeakoulussa markkinointia, mutta ei kokenut sitä omaksi jutukseen ja siirtyi Tiimiakatemiaan.

Nykyisin hän on yksi Finnchat-yrityksen omistajista. Chat-myynnin ja asiakaspalvelun ulkoistuspalveluja tarjoava yritys työllistää 55 henkilöä Suomessa ja kuusi Saksassa. Liikevaihto oli viime vuonna lähes 1,4 miljoonaa euroa.

– Kirjanpito-osaamisen olen ostanut ulkopuolisilta, Lindroos näpäyttää.

Lindroos toimi Tiimiakatemiassa Muotipäivät-tapahtuman projektiryhmässä, jota tuottaa nykyisin Fashion Unit Oy. Opiskelujen jälkeen, ennen Finnchatin perustamista, hän pyöritti Roope Rämäsen kanssa Koiralle.fi-verkkokauppaa.

Tiimiakatemissa Lindroos kokee saaneensa ennen kaikkea rohkeutta ja mahdollisuuden verkostoitua.

– Valmistuneiden hyvä työllistyminen on osaltaan sen ansiota, että täällä pääsee tutustumaan yrittäjiin ja päättäjiin. Lisäksi opiskelun aikana saa työkokemusta, mikä tietysti näkyy myös CV-portfoliossa, Lindroos sanoo.

”Ei tarvitse pelkästään istua luennoilla”

Kolmatta vuotta opiskelevalla Aino Saalamolla on takanaan puuartesaanitutkinto, neljä vuotta työskentelyä pesulassa sekä vuosi liiketalouden opintoja.

– Tiimiakatemiassa opiskellut poikaystäväni komppasi siirtymään tänne. Täällä ei tarvitse pelkästään istua luennolla, Jyväskylä Designtori -osuuskuntaan kuuluva Saalamo vertaa.

Nuorten mielestä Tiimiakatemia ei ole vain ulospäin suuntautuneiden suupalttien opinahjo.

– Jokainen löytää oman paikkansa, ja opiskelu on kurinalaista. Täällä oppii löytämään omat vahvuutensa ja saa itseluottamusta. Jos tulee vaikeuksia tiimissä, ne ratkaistaan yhdessä, nelikko luettelee opiskelun etuja.

Saalamo, Oikari ja Sekersöz sanovat olevansa perusluonteeltaan introverttejä. Saalamo tunnistaa vahvuudekseen tunneälyn, media- ja musiikkibisnekseen tähtäävä Oikari taloudenhoidon ja ihmisten kanssa toimeen tulemisen. Miesten vaatebisnekseen Turkin markkinoille jatkossa hakeutuva Sekersöz on myös omimmillaan ihmisten parissa. Lindroos kertoo pärjänneensä yritysmaailmassa positiivisen ja ennakkoluulottoman asenteensa ansiosta.

Anne Repo

Tiimiakatemian esittely TA_esittely_lyhyt (kopio)

”Missään muualla kuin Tiimiakatemialla et voi valita Asio:sta kurssia ADIDAS”!

Tänään oli sitten Tiimiakatemian Kick-Off, potkittiin koko  ”organisaatio”  vauhtiin ja mukana olivat myös TA:n valkut. Kimmo Pulkka veti elämänsä kovimman stand-up-shown ja kiteytti meidän opetussuunnitelman lyhyesti: ”Missään muualla kuin Tiimiakatemialla et voi valita Asio:sta kurssia ADIDAS”! Kimmon unelmana on jonain päivänä toimia ko. brändin parissa ja nostaa se maailman kovimmaksi. Kuvassa tiimi Nimion, joka järjestää Tiimiakatemian Raksapäivät syksyllä 2015, organisoi Mittavan 24H synnytyksen ja tekeepä vielä TA:n synttärit 2016!nimion