Tiimiakatemialaiset pyörittävät kesäyrityksiään menestyksellä!

Teksti: Matti Ikäläinen

Tiimiakatemia haluaa olla omalla panoksellaan mukana ratkaisemassa yhteiskunnan haasteita. Luotamme yrittäjämäiseen asenteeseen ja innostuneisuuteen.

Viime kesä oli Tiimiakatemian vilkkaimpia. Eri puolilla Suomea olleet 29 kesäprojektiamme työllistivät yhteensä lähes sata nuorta kesällä 2011. Työpaikan teki itselleen 69 tiimiyrittäjää, jotka lisäksi työllistivät 22 nuorta vähintään kuukauden ajaksi.

Nuoret pyörittivät kahviloita, kioskeja, leirintäalueita ja erilaisia lyhyempiä projekteja kesällä saaden aikaan 860 000 euron liikevaihdon. Nyt etsimme kuntia kumppaneiksi ja haluamme kantaa vastuuta nuorison työllistämisestä teidän kanssanne.

Haluamme kunnat mukaan

Tiimiakatemialla on 200 tiimiyrittäjää, jotka palavat halusta työllistää itsensä ja tarjota työpaikkoja muille nuorille. Tähän tarvitsemme myös kuntien päättäjien tukea. Tämän takia järjestämme Sidosryhmäpäivän Jyväskylän Tiimiakatemialla ja haluamme sinut paikan päälle ideoimaan ja keskustelemaan kumppanuudesta.

Aamupäivän aiheina on:

–       Mitä Tiimiakatemia voi tarjota sinun kunnallesi?

–       Miten luomme uusia työpaikkoja?

–       Millaisia ”alustoja” teidän kuntanne voi tarjota tiimiyrittäjien käyttöön?

–       Esittelemme kaksi esimerkkicasea kesältä 2011

Paikka: Tiimiakatemia – Piippukatu 3, 40100 Jyväskylä
Aika:      25.10.2011 kello 9.00-12.00

Myllytupa Suovanlahti

Kivisalmen Kievari

Matilanvirran Ankkuri

Jäätelökioski Wimma Mikkeli

Hurrikasta Elo Pub (Julkaistu: Pikkukaupunlainen, nettilehti)

Sumiaisissa puhalletaan henkiin uusi ravintola Elo Pub entisen Hurrikan
paikalle.
Uusia tuulia tulevat antamaan uudet yrittäjättäret Piia Seppälä,
kotoisin Toholammilta ja Taru Saartio-Manner Enontekijöltä. Uudet yrittäjät
opiskelevat Jyväskylässä ja huomasivat että ravintola liiketila on tyhjillään
Sumiaisissa. He ryhtyivät tuumasta toimeen ja tykästyivät heti Sumiaisiin.Tytöt kertoivat, että ovat tahtoneet perustaa ravintolan rauhalliselle
paikkakunnalle ja juuri Sumiainen on sellainen.
-Ajatus on ollut koko ajan
että maalle yrittäjäksi. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat että aluksi ravintola
pidetään auki perjantaista sunnuntaihin ja kesää kohti laajennetaan
aukioloaikoja. Ruokalista on jo suunnitteilla ja siinä on aluksi pizzoja ja
paniineja ym.  mutta kesää kohden ruokalista laajenee kun päästään sinuiksi
paikan ja paikkakunnan tarpeiden kanssa.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s